Jumalan ihmeelliset ideat

Jumalan ihmeelliset ideat

Eräänä iltana rukoilin. Se oli ihan tavallinen iltarukous, jossa muistin läheisiäni ja vein Jumalalle asioita, jotka olivat mielen päällä. Rukoilin myös SanasiShopin puolesta; olen alusta asti pyytänyt Jumalaa johdattamaan yritykseni toimintaa, vaikka minä - erehtyväinen ja itsepäinen ihminen - sitä monesti koitankin ohjata oman tahtoni mukaisesti kiireellä ja kärsimättömyydellä.

Eräs ystäväni oli pyytänyt, että suunnittelisin designin psalmin 139:n legendaarisen "Minä olen ihme" -jakeen ympärille. Hän kaipasi ristiäislahjaa ja toivoi jotakin vauvalle sopivaa tuotetta, kuten tyynyä tai peittoa. Ensin ajattelin, että "Minä olen ihme" -jae on melko käytetty, etten varmaan saa sen ympärille mitään kiinnostavaa designiä kehitettyä. Tein yhden version, jonka pohjana toimi lastenhuoneeseen sopiva nimitaulu. Siitä tuli ihan kiva, mutte mitenkään ihmeellinen.

 

Visuaalisia ilmestyksiä

Iltarukouksessani toin tuon designin Jumalalle. Muistan rukoilleeni jotakin sellaista, kuin "jos sinä Jumala haluat, että tästä designistä tulee sellainen, kuin se nyt on, niin tapahtukoon niin, mutta, jos sinulla olisi joku parempi idea sille, niin toivon, että paljastat sen minulle."

Valehtelematta, sillä samalla sekunnilla näin sieluni silmin kuvan dna-solusta - tiedäthän, sen sellaisen koukeroisen, vähän karkilta tai kahdeksikolta näyttävän kuvion? Tuo dna-solu muodostui psalmin 139 jakeista 13 eteenpäin: "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä."

Silmäni rävähtivät auki ja tuijotin hämärään kattoon suu auki.

Wau. Mikä. Idea.

Jatkoin rukoilua kiittäen Jumalaa Hänen vastauksestaan ja kehuen Häntä aivan parhaaksi ideoijaksi :D

Heti mieleeni kuitenkin muodostui epäilyksiä sen suhteen, osaisinko toteuttaa Jumalan loistoidean. Koin Jumalan johdattavan minua muistamaan sen, että suunnittelutyökalussa jotka käytän - Adobe Illustartor - on mahdollista generoida muotoja tekoälyn avulla. Totesin, että okei, kokeillaan.

 

Teknisiä haasteita ja taivaallista johdatusta

Seuraavan kerran, kun minulla oli mahdollisuus tehdä töitä (lapseni ovat vain osa-aikaisesti päiväkodissa, joten työpäiviä kertyy minulle noin kolme viikossa, jos ollaan terveinä) ryhdyin tutkimaan dna-ideaa tarkemmin. Illustratorin tekoälytoiminto loi minulle hyviä dna-muotoja, mutta kesti kauan pähkäillä, miten saisin tekstin sen ääriviivoiksi. Monta video-opastusta ja huonoa yritystä myöhemmin testasin ideaa, jonka olin ihan aluksi hylännyt. Menemättä sen tarkemmin siihen, miten sain lisättyä tekstin dna-muotoon (en ole varma osaisinko enää edes tehdä sitä), sain kuin sainkin lopulta sieluni silmin kuvittelmani designin tehtyä.

Pieni tyttö istuu beigen torkkupeiton päällä

Nyt tuo tavallisessa iltarukouksessa minulle näytetty design löytyy Minä olen ihme -malliston tuotteista. Lastenhuoneeseen sopivia torkkupeittoja ja sisustustyynyliinoja saa kolmessa eri värivaihtoehdossa, jotka koin sopivan parhaiten suomalaiseen sisusustusmiljööseen. Taidan laittaa itselleni tilaukseen t-paidan tai kahvimukin, ja todennäköisesti lisäilen uusia tuotevaihtoehtoja joukkoon, kunhan ehdin.

Toivon, että tämä mallisto saisi tuoda mahdollisimman monelle muistutuksen siitä, että meidät kaikki on itse Jumala luonut äitiemme kohduissa, ja että se totta tosiaan on ihme. Toivon myös, että tämän tositarinan luettuasi inspiroituisit tuomaan Jumalalle niitä omia rukouspyyntöjäsi, joihin kaipaat ideointiapua. Sen opin itse tämän kokemuksen myötä, että koko maailmankaikkeuden Luoja on kaikkien aikojen paras ideanikkari.


(Blogitekstin pääkuva: Printful Mockup/Design SanasiShop. Toinen kuva: SanasiShop. Kolmas kuva: Placeit/Design SanasiShop)

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.